Katri Kolesnik
Jun 19, 2014

Tekemällä oppii

Katselen kimmeltävää merta, ja horisontista kiireettömästi kotiutuvia, lempeän kesätuulen saattelemia valkoisia purjeveneitä. Kuohuviinilasi edessäni tuo mieleeni firman juhlissa erään kollegani kanssa käydyn, pitkällisen ja hedelmällisen keskustelun oppimisesta.

Keskustelumme kulki samoja polkuja mielipidejohtaja Spencer Johnsonin ajatusten kanssa ihmisen muutosvastarinnasta, josta hän kertoo tunnetussa labyrinttitarinassaan Who Moved my Cheese? Sokkelossa seikkailee neljä, eritavoin muutokseen suhtautuvaa hahmoa etsien (yllättäen?) kadonnutta ”juustoaan”. Yksi heistä, Hemmi ei haluaisi muuttua ympäristön jo muututtua. Hänen ystävänsä Hoksu on puolestaan hyväksynyt ympäristön muutoksen, voittanut pelkonsa ja oppinut uuden tavan toimia selvitäkseen muutoksesta voittajana.

Eräs tarinan pääopetuksista on mielestäni siinä, ettei mikään yhteisö kehity irrallaan ympäristöstä. Tarinassa muutoksen sykli käynnistyi ympäristön muututtua: juusto katosi. Toinen arvokas huomio on, että muutoksen ei tarvitse olla reaktiivista, vaan sen tulisi pikemminkin olla ennakoivaa. Katosiko juustokaan lopulta yllättäen?

Analogiaa on turhankin helppoa soveltaa ICT-alaan ja siihen liittyvien rooliodotusten muutokseen. Organisaatioiden tapa johtaa ja ulkoistaa tietohallintonsa tai merkittäviä osia siitä, sekä tietohallinnon tunnustettu potentiaali kilpailuedun mahdollistajana asettavat meille työssämme entistä moninaisempia sekä totutusta poikkeavia haasteita. Ihmisten asenteet ja kyvykkyydet eivät kuitenkaan välttämättä ole astuneet tätä harppausta käsi kädessä.

Muutos käyttäytymisessä on oppimisen tulosta. Pelkkä tietämys harvoin riittää muuttamaan käyttäytymistämme. Oletko koskaan osallistunut koulutukseen, jossa kerrotaan mielestäsi mielenkiintoisia asioita, ja päättänyt muistaa niistä joitakin käyttöä varten? Silti, jos joku myöhemmin kysyisi, et olisi lopulta todennäköisesti muuttanut toimintaasi. Eikä ihme, sillä oppimisen ja oman ajattelun sekä ammattitaidon kasvaminen on hidas prosessi.

Samalla tavoin tiedämme varmaksi, että tietohallinnon rooli on muuttunut, mutta ihmisten ei ole yhtä helppoa muuttua sen mukana. Kehittyminen edellyttääkin uuden tiedon sisäistämistä, eli hiljaisen ja kokemusperäisen, implisiittisen tiedon yhdistämistä selkeämmin määriteltävään, eksplisiittiseen tietoon. Tässä yhtälössä piilee paitsi oppimisen, myös innovaation avain.

Pedagogi John Dewey’n aikoinaan uudistusmielinen ajatus tekemällä oppimisesta, learning by doing, on nykyään käsitteenä itsestäänselvyys. Se ei silti ole niin ”no brainer”, kuin voisi kuvitella. Keskustelumme Tietohallintojohtajana toimivan kollegani kanssa kulki erääseen johtajuusvalmennukseen ja siellä tehtyyn simulaatioon. Pohdimme yhdessä, kuinka aluksi turhalta leikiltä tuntunut harjoitus itse asiassa johti uuden oppimiseen, ja oman käyttäytymisen sekä ajattelun objektiiviseen tarkasteluun.

Uuden tiedon synnyttäminen on yhteisöllinen prosessi. Nonaka ja Takeuchi ovat mallintaneet tätä implisiittisen ja eksplisiittisen tiedon virtaa ja vuorovaikutusta tunnetussa teoksessaan The Knowledge Creating Company. Tekemällä oppimisessa ja tiedon sisäistämisessä hiljainen tieto muutetaan tavallaan kovaksi, ja taas hiljaiseksi – ja taas kovaksi. Kun koko tiimi tai yhteisö on osana tätä prosessia, mahdollistetaan käyttäytymisen muuttuminen ja oppivan organisaation toteutuminen.

Laivan äänimerkki havahduttaa minut ajatuksistani. Täytän lasini ja palaan osalliseksi ympärilläni jatkuneeseen keskusteluun. Oivalsin pohdintani aikana, että tekemisen lisäksi vuorovaikutteinen dialogi (dia= läpi, logos= sana) on yksi tärkeimmistä oppimisen mahdollistajista.

Give the pupils something to do, not something to learn; and the doing is of such a nature as to demand thinking; learning naturally results.” – John Dewey

Ota yhteyttä Tietohallintomalli PDF

Haluatko tietää lisää Tietohallintomallista ja sen soveltamisesta käytännössä? Ota yhteyttä.