Matti Kinnunen
Feb 12, 2013

Vanhat vaihtoon?

Odotin junaa New Yorkin Grand Central rautatieasemalla lokakuussa 2009. Kaiuttimista kuuluu rätinää ja sitten kuulutus. Kuulutus kertoi, että Long Islandilla ei olisi junaliikennettä seuraavana viikonloppuna. Liikennekatkos johtui vuodelta 1935 peräisin olevan asetinjärjestelmän uusimisesta. Järjestelmään ei kuulemma enää saanut varaosia ja varaosavarasto alkoi huveta uhkaavasti.

Järjestelmät ovat yllättävän pitkäikäisiä. Usein järjestelmät elävät pidempää kuin rakentajansa. Tuskin kukaan vuonna 1935 asetinjärjestelmän asentaneista oli enää hengissä vuonna 2009. Järjestelmä kuitenkin oli palvellut hyvin ja varmasti. Järjestelmän ROI oli varmasti erinomainen.

Tietojärjestelmiin pätevät samat lainalaisuudet. Vaikka muutoksen tahtia on tapana seminaaripuheissa vuosikymmenestä toiseen väittää alati kiivaammaksi, monet järjestelmät hoitavat yhteiskuntamme ja yritystemme perustoimintoja vuosikymmenestä toiseen. Useita näistä järjestelmistä emme edes havaitse. Käyttäjinä havaitsemme vain järjestelmien ongelmat, jotka estävät yllättäen uudempien järjestelmien toiminnan. Ylläpitäjinä huomaamme, kun järjestelmien ylläpito vähitellen osaamisen ja varaosien vähetessä käy yhä vaikeammaksi.

Eräs tietohallinnon keskeisistä tehtävistä on järjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä huolehtiminen. Jotta tietohallinto voisi onnistua tehtävässään, on tietohallinnon tiedettävä, mitkä järjestelmät ovat uusimisen tarpeessa. Kuten New Yorkin esimerkistä huomaamme järjestelmän ikä ei välttämättä ole hyvä arviointikriteeeri.

Järjestelmä on syytä uusia, kun useampi kuin yksi seuraavista ehdoista täytyy.

  • Jonkin järjestelmään keskeisen osan saatavuus loppuu. Tietojärjestelmissä keskeisiä osia ovat muun muassa prosessorit, palvelimet, ohjelmointikielten kääntäjät, käyttöjärjestelmät.
  • Johonkin järjestelmän keskeiseen osaan liittyvä osaaminen on katoamassa. Tätä tapahtuu hyvin harvoin: on hyvin harvoja asioita, joihin liittyvä osaaminen katoaisi.
  • Järjestelmän suorituskyky on riittämätön eikä järjestelmää voi mitenkään laajentaa. Monille sulautetuille järjestelmille käy näin.
  • Järjestelmä käyttämien viestintästandardien voimassaolo päättyy
  • Järjestelmän uudistamisen hinta suurempi kuin järjestelmän korvaamisen hinta.

 

Mitä pidempää käytämme tietotekniikkaa, sitä vanhempaa tietotekniikka meillä on käytössämme. Pitkäikäisten yritysten tietohallintojen on syytä miettiä järjestelmiensä elinkaaria hyvissä ajoin. Jopa kymmeniä vuosia ennen elinkaaren päättymistä.

Ota yhteyttä Tietohallintomalli PDF

Haluatko tietää lisää Tietohallintomallista ja sen soveltamisesta käytännössä? Ota yhteyttä.