Sami Koskinen
Mar 15, 2013

Kun kiintolevy hajosi

Se on sattunut monelle. Levyllä olevaa aineistoa tarvitsisi juuri nyt, ja tästä aineistosta ei ole mitään muuta kopiota. ”Eikö sinulla ollut varmuuskopioita? Pitäisi olla!” Laiha lohtu, kun niitä ei ole, oli syy mikä hyvänsä. Joskus tiedosto ei ole ehtinyt vielä varmuuskopiojärjestelmään asti, tai varmuuskopio on rikki. Ette usko, kuinka tavallista on, ettei niitä milloinkaan testata, edes palvelinympäristöissä. Se kuulemma maksaa liikaa, tai sinne päin.

Hajonneen kiintolevyn ongelman ympärille on syntynyt liiketoimintaa, jota ei laajasti tunneta. Työ on vaatinut pahimmillaan sekä syvää osaamista tallennusvälineistä ja tiedostojärjestelmistä että puhdastiloja. Seurauksena on tähtitieteellinen hintalappu ja suppea asiakaskunta. Samoja tarpeita on silti niilläkin, joilla ei ole varaa maksaa tuhansia tai satojatuhansia tietojensa palauttamisesta. Markkinoilla on nykyään useita erilaisia tietojen palauttamiseen tarkoitettuja helppokäyttöisiä ohjelmia, hinnaltaan yleensä satasesta ylöspäin työkalua kohden. Ongelmaksi jää löytää sopiva ja tietää, miten työ tehdään oikein. Väärillä työtavoilla, no, potilas vertauskuvallisesti voi kuolla.

Keskeisin seikka on tämä: alkuperäisen kiintolevyn pitäisi säilyä koskemattomana. Siitä tehdään muutama bittitason kopio, ja kaikki toimenpiteet pyritään tekemään kopioilla. Näin pelastustoimet eivät vahingoita alkuperäistä tallennusvälinettä tai sen sisältöä. Kopioita on syytä olla useampi kuin yksi sen vuoksi, että alkuperäisen kopioinnissa voi kestää kauan (päiviä), ja alkuperäinen voi mekaanisesti mennä täysin rikki. Pahinta, mitä voi tehdä, on antaa käyttöjärjestelmän yrittää korjata vioittunutta, alkuperäistä kiintolevyä.

Jouduin itse muistelemaan tiedon palauttamista hajonneelta kiintolevyltä aivan hetki sitten. Eteeni tuli Bitlocker-suojattu tietokone, joka ei enää käynnistynyt. Konetta oli yritetty korjata Bitlockerin omalla “korjaustyökalulla”, mutta tuloksetta. Oli tehty ensimmäinen virhe: ajettu korjaustyökalua alkuperäiseen kiintolevyyn. Tällä kertaa se ei ollut kohtalokasta: käytetty työkalu tukehtui jo levyn alussa sijaitseviin virheisiin.

Vanhana UNIX-miehenä kaivoin esiin tarkoitukseen sopivan Linux-painoksen, hain kaupasta kaksi todella isoa irtokiintolevyä ja käynnistin vioittuneen laitteen Linuxiin. Kiintolevytila on tänä päivänä onneksi halpaa, jos tarvitaan vain paljon tilaa – ja sitä tällaisessa operaatiossa tarvitaan. Vioittuneen kiintolevyn kopiointiin kului valitsemallani kopiointiohjelmalla pari-kolme päivää; virheitä oli todella paljon. Bitlocker-salaus avautui ongelmitta Active Directorysta löytyneellä ohituskoodilla, mutta lopputuloksena oli rikkinäinen tiedostojärjestelmä. Virheitä oli ollut liikaa. Tarvittiin tiedostojärjestelmän penkomiseen tehty ohjelma – ja myöhemmin vielä samanlainen Office-tiedostojen korjaamiseen. Tällaisia on markkinoilla useita – minä päädyin pienten testien jälkeen DiskInternalsin tuotteisiin.

Ehjää dataa saatiin irti reilu sata gigatavua, joskin käytettävyysmielessä huonolla lopputuloksella. Hajonneiden tiedostojen oikeita nimiä ei tiedetty; ne jäivät jonnekin hämärän rajamaille. Erilaisilla hakutyökaluilla datamassasta olisi voinut saada järkeviä lopputuloksia, mutta se tuntui liian vaivalloiselta ja aikaa vievältä. Kokeilin siis alkuperäisellä kiintolevyllä jotain oppien vastaista: ajoin sille korjausohjelman. Levystä oli kuitenkin olemassa useampi työkopio, eikä ollut pakottavaa syytä jättää alkuperäinen levy rauhaan.

Työkaluja etsiessäni olin törmännyt mainintoihin HDD Regeneratorista. Valmistajan väitteen mukaisesti se pysyisi korjaamaan kiintolevyn vioittunutta tallennustilaa tuhoamatta mitään. Pitihän sitä kokeilla, vaikka ennakkovaroituksien mukaan levyn korjaaminen kestäisi vuorokausia. Niinhän se kesti, välillä tukehtuen, eikä ohjelma saanut käytyä kuin noin 2/3 tallennuspinnasta läpi. Se kuitenkin riitti. Toimenpiteen jälkeen kiintolevystä syntyi uusi työkopio muutamassa tunnissa ja häviävän pienellä määrällä lukuvirheitä. Mikä merkittävintä, kaikki data oli kuin mitään kiintolevyrikkoa ei olisi koskaan ollutkaan.

Kiintolevyt hajoavat joskus. Riskiä voi pienentää varmuuskopioilla joita testataan. Silti joskus – ns. jäännösriski toteutuu. Tiedetäänkö teillä, miten hajonneesta kiintolevystä saadaan tiedostot talteen?

Ota yhteyttä Bisnesteknologiamalli PDF

Haluatko tietää lisää Bisnesteknologiamallista ja sen soveltamisesta käytännössä? Ota yhteyttä.