Ajatus hankintalaista on kaunis. Kilpailun on oltava reilua. Hyväveliverkostoille ei saa antaa tilaa. Todellisuus näiden juhlavien tavoitteiden takana on kuitenkin vinoutunut.
Erään elokuvan eräässä kohtauksessa astronautti katsoo huolestuneena eteensä. Hänet on vyötetty tuoliinsa lähtöä varten. Vierustoveri huomaa kireyden ja kysyy mikä huolettaa. “Muistin juuri, että tämä sukkula on rakennettu osista, jotka kaikki ovat olleet halvimpia tarjouksia 240 000 eri tarjouskilpailussa”.
Laki julkisista hankinnoista on yksi salakavalimmista tietoyhteiskunnan vihollisista. Huomasin tämän konkreettisesti kun kesken toimitusjohtajakauteni Yleisradio siirtyi vapaasta maailmasta hankintalain piiriin, tuomioistuimen päätöksellä. Tämän muutoksen kielteiset vaikutukset uudistumiseen ja kehittämiseen olivat järkyttävän suuret.
Ajatus hankintalaista on kaunis. Kilpailun on oltava reilua. Hyväveliverkostoille ei saa antaa tilaa. Läpinäkyvyys ja avoimuus lisäävät luottamusta julkiseen hallintoon. Todellisuus näiden juhlavien tavoitteiden takana on kuitenkin vinoutunut. Julkisten hankintojen menettely on niin byrokraattista, että se työllistää ja hidastaa tekemistä niin ostaja- kuin tarjoajapuolella. Pienikin muotovirhe saattaa jäädyttää koko hankkeen ja johtaa pitkälliseen oikeusvalitusten polkuun. Tiedän useita yrityksiä, jotka eivät myy julkiselle vallalle palveluitaan lainkaan, koska se on niin hankalaa ja arvaamatonta.
Vaarallisempaa on kaiken kiteyttäminen hintaan. Käytännössä hinta on se tekijä, jolla hankinta pitää päättää. Muut huomioon otettavat seikat jäävät käytännössä vain mausteiksi, joilla ei ole päätöksenteossa ratkaisevaa merkitystä. Tämä on hyvä ratkaisu, kun ostetaan rautanauloja. Tämä on tuhoisa ratkaisu, kun ostetaan tietohallintopalveluita. Tietohallintopalvelun hyöty perustuu käytettävyyteen, tukeen, koulutukseen, räätälöintiin ja skaalautuvuuteen. Näitä hankinnan kannalta tärkeimpiä elementtejä on lähes mahdotonta kirjata tarjouspyyntöön tarkasti. Niinpä ostaja joutuu ostamaan hiukan huonomman tuotteen hieman halvemmalla. Tietohallinnossa tämä “hieman” voi tarkoittaa totaalista hukkainvestointia. Käyttäjät käyttävät tietotekniikkaa, jos sen käytettävyys on riittävän hyvä. Jos käytettävyys ei ole riittävän hyvä, jää palvelu tyystin sivuun. Sitä ei käytetä lainkaan ja koko hankinta oli näin turha. Hankintalaki pakottaa julkisen hallinnon toimijat niistämään hankittavan palvelun käytettävyydestä juuri tuon kriittisen “hieman”.
Hankintalaki estää myös muodostamasta pitkäaikaisia kumppanuuksia, estää valitsemasta parhaat tekijät (vaikka osaaminen eroaa tietohallinnossa eri tarjoajien välillä huikeasti) sekä estää uudelleensuuntaamasta tai muokkaamasta käynnissä olevaa hanketta edes tarvittaessa järkevään suuntaan. Hankintalainsäädännöllä ammumme itseämme nilkkaan vakavammin kuin monikaan edes ymmärtää.
(Kirjoittaja on ICT Standard Forum bloggaaja, kirjoitus on julkaistu aikaisemmin CIO.fi-sivulla)
Haluatko tietää lisää Bisnesteknologiamallista ja sen soveltamisesta käytännössä? Ota yhteyttä.